Mun ja lihavuuden tarina lyhyesti

Ylipaino on kulkenut mun identiteetissä koko mun elämän - laihduttaminen ja epäonnistumisen pettymykset käsi kädessä. Näin on ollut sellaiseen pisteeseen saakka jossa olen tuntenut olevani kehoni vanki. Olen aina halunnut olla normaalipainoinen. Elin nuoruuden kehossa, joka ei toiminut kuten sen olisi kuulunut: väsymys ja uupumuksen tunne, aivosumu ja energian puute ikäisteni kaltaiseen elämään olivat toisinaan merkittävässä asemassa arjessani. Siinä kun muut bailasivat ja nauttivat kehostaan pukien mitä kivempia vaatteita ja pienimpiä bikineitä päälleen, mä jouduin etsimällä etsimään sopivia vaatteita. Kauppakeskusten valikoimassa ei ollut mulle mitään. Olin kokeillut kaikki dieetit ja juossut kaikki jumpat, mutta paino ei vaan pudonnut. Nukahdin kerran jopa spinning-tunnille ja hiukset alkoivat ohentua näkyvästi 19-vuotiaana.  

Kun viimein sain löytyneisiin sairauksiini (tämä on tarina erikseen) asiantuntevaa hoitoa, elämänlaatuni parani hetkessä. Jos toisessa ja kolmannessa sitä mukaa kun tunsin oloni paremmaksi. Lopulta kehoni koon ja rasvamassan määrän normalisoimisen suhteen ainoa asia, mitä en ollut ylipainosta parantuakseni kokeillut, oli valmentaja. Olin aina ajatellut, ettei mulla ole sellaiseen varaa. Sitten tuli hetki, jossa ei ollut enää varaa jatkaa samalla tavalla. 

Post-burnout Bali, äitiys vai halu elää täysillä?

Vuodet olivat vierineet ja sinkkuelämän epäonnisuuden myötä olin hakenut itsellisen äitiyden hoitojonoon, ja bmi-raja tuli alittaa ennen kuin täytän 40. En tiennyt, onko kyseinen tie mua varten, mutta sille lähdin. 

Pudotin ammattivalmentajan seurannassa ruokavaliolla ja liikunnalla perinteisin keinoin 29,6kg 12 kuukaudessa. Olin tottunut ylisuorittaja. Koin, että se oli itseasiassa helppoa. Tosin nälkä oli ajoittain vuoden viimemetreillä niin karmiva, että vatsa kramppasi. Hiljalleen kehoni oli kuitenkin vihdoin sen tuntuinen, jollaisena olin itseni aina kokenut. Ja mitä kustannuksiin tuli, säästin itseasiassa rahaa valmennuksen aikana, koska ostin kaupasta vain tarvitsemiani raaka-aineita ja ruokahävikki oli hyvin vähäinen. 

Laihduttamisen aikaan olin myös opiskellut saadakseni riittävää palkkaa, jonka uran tiesin olevan tiensä päässä pian, sekä pelastautuakseni henkilökohtaiselta konkurssilta. Burnout pyyhkäsi yli tuon dieettivuoden jälkeisenä syksynä, ja sitten olikin ihmisromun korjailun aika. Elämä tuntui merkityksettömälle. Mietin, tätäkö loppuelämäkin on: laskujen maksua ja latteaa elämää odottaen seuraavaa tilipäivää. Olin täysin hukassa, tunsin olleeni kuin haaksirikkoutunut purjevene tuulten vietävänä ajelehtien merenkäynnin ollessa voimakkaampi kuin kapteenin voimat. Olin aivan puhki. Tyhjäksi päästetty täyteen venytetty ilmapallo. Hedelmöityshoitojen sijaan tunsin tarvetta elää ensin, ja tein päätöksen jättää kaiken ja lähteä Balille resetoimaan elämääni. Kutsu ensikäynnille peruutusajalle tuli lähtöä edeltävänä päivänä. Vastasin, että nyt tuli muuta, ja katsotaan ensi keväänä vielä kun ei ole liian myöhäistä.

Kliseistä mutta totta, maailman tuulissa ja aaltoja katsellessa voimat alkoivat hiljalleen palautua ja aloin tarkastella elämääni etäisyyden päästä. Mietin, mikä elämäni tarina oikein on. Sitten lamppu syttyi. Valmentaja, jolla on kokemuksellista ymmärrystä lihavuudesta sairautena, vakavista hormonaalisista epätasapainoista ja palautumisen haasteista sekä näiden hoidosta. 

Ylipainoinen personal trainer superfittien hiekkalaatikolla

Mutta tähän tulisi olla personal trainer. Ja mä oon ylipainoinen. "Voiko ylipainoinen hakeutua personal trainer-kouluun?" Tämä oli mun aidosti ensimmäinen ajatus. "Ne on kaikki niin superfittejä." Onneksi juuri tuolloin törmäsin somessa valmentajaan, joka edustaa toisenlaista näkökulmaa valmentajan ammatissa toimivasta henkilöstä ja sain ajatustani vahvistavaa inspiraatiota. Laitoin hakemuksen sisään ja vuotta myöhemmin valmistuin auktorisoiduksi personal traineriksi. Ylipainoisena. 

Ylipaino ei oo koskaan määrittänyt mua ihmisenä, mutta olen joutunut myöntämään sen vaikutuksen siihen, miten jotkut ovat mut nähneet. Olen kantanut siitä valtavasti häpeää, ennenkaikkea sen voimattomuuden vuoksi, minkä takia en ole saanut sitä kaikkien niiden yrittämisen vuosina pois. On ollut myöhemmin huojentavaa ymmärtää ihmiskehon fysiologiaa ja saada vahvistus sille, että kyse ei ole ollut yrittämisen puutteesta tai laiskuudesta kuten jotkut ahdasmieliset tyhmät tuomitsijat ajattelevat. Heidän ajatuksia en tarvitse elämääni eikä tulisi muidenkaan tarvita. Meillä on eri hiekkalaatikot.

Maailma tarvitsee tavallisuuden ja elämästä nauttimisen normalisointia

Maailma tarvitsee ”tavallista kehonkuvaa” edustavia samaistuttavia hyvinvointivalmentajia, joilla on ymmärrystä elämän lähtökohtien, haasteiden ja realiteettien vaikutuksesta terveyteen ja vaikkapa lihavuuteen ja silti jämäkkää tukea ihmisille, jotka haluavat muutosta. Tällainen valmentaja haluan olla. Ihminen - tavallisen terveellisen kunnon parantamisen lähtökohdista tuleva ammattilainen, jonka valmennuksessa yhdistyvät tieto, osaaminen ja ymmärrys sille elämän monimuotoisuudelle. Olen valmentaja, joka nykyään rakastaa elämää, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä elämään mukavaa ja nautinnollista omannäköistä elämää, jossa eletään täysillä, omatunto puhtaana eikä kaduta mitään!

Voiko personal trainer siis olla ylipainoinen? Hell yeah. Oon tyyppi, joka ei oo kyllä koskaan ennenkään kysellyt muiden lupia olla mitä tahansa, enkä tarvi sitä nytkään. Varsinkin koska oon jo. Deal with it. Jos se jotakuta harmittaa, niin todennäköisesti hänellä on pahempia ongelmia kuin mulla. 

[Mic drops]

Ps. Jos valmennus kiinnostaa, niin laitapa varaus maksuttomaan konsultaatioon tai viestiä Instagramissa tai meilillä ja jutellaan lisää!

Aurinkoisin terkuin, 

Hanne